Mihin jäinkään eilen.......
Ai niin. Voisin ehkä nyt aloittaa kertomaan itselleni tästä elämästä täällä LONTOOSSA (YOOOO DAWWGGG). On niin paljon kerrottavaa ja niin paljon olen jo unohtanut, että en ehkä palaa joka ikiseen päivään, jonka olen täällä ehtinyt elää. Ehkä voisin muistella niitä ensimmäisiä päiviäni täällä.....(ennen kun alan muistelmoimaan, haluan muistuttaa itseäni, että lontoo oli siis jo ennestään tuttu kaupunki).....
8.6.2011
Muistan, että mua ei hirveesti jännittänyt tänne lähteminen, olin luultavasti käynyt läpi pahimmat ja suurimmat pelot/jännitykset/ikävät yms. jo kuukausia ennen. Lento tais lähtee joskus 6aikaa illalla Helsinki-Vantaan lentokentältä, saattajia (tää nyt kuulostaa taas joltain hautajaisilta) oli muutama. Tietty äiti ja Sulo, ystävistä Rahkis (Jenni R.) ja Laura. Muut kaverit olinkin "hyvästellyt" aikasemmin (pidettiin mm. "pienimuotoiset jäähyväisbileet kokoma baaris ja sieltä ilta jatkui Tivoliin). Paula ja Sini lähti mun seuraks tänne muutamaks päiväks.
No tässä vaiheessa on jo kulunut joitain päiviä/viikkoja.
Olin "asettunut taloksi" Elephant & Castleen (pahamaineinen alue etelä-lontoossa), aluks tuntui aika pelottavalta asua tuolla mutta alueeseen tottui aika nopeasti. Eikä se niin paha edes ole, after all the famous MOS (Ministry of Sound) is located in the heart of Elephant and Castle. Kuten jo mainitsinkin Lontoossa olin jo aikaisemmin käynyt (aika montakin kertaa), joten liikkuminen täällä ei ollut mitenkään erityisen vaikeaa. Duunipaikan ettiminen alkoi lähes heti, kun tänne saavuin. Ja kesäkuun lopulla aloitinkin vaatekaupassa Brick Lanella (Public Beware). Tunnen edelleen olevani aika onnekas ton duunin suhteen, moni joutuu duunia ettimään täältä vähintään pari kuukautta ennen kuin mitään saa varsinkin, jos vaatekauppaan haluaa. Tuntuu jotenkin tosi oudolt sanoo noin, koska oikeesti...en mä nyt varsinaisesti unelmoi(nut) työskentelystä missään rättikaupassa.
Mutta täällä työttömyys on kovin suuri ja voi sanoa olevansa aika onnekas, jos jotain duunia löytää (etenkin, kun olet ulkomaalainen).
Mitäs mä duunailin täällä?
Aika moni ystävä kävi moikkaamassa mua viime kesänä eli "yksin" en tuntenut olevani. Aina kun yks lähti takas Suomeen ni toinen tulikin melkeen heti perästä. Elokuussa Matu muutti tänne. Yhdessä käytiin aina ulkona ja pitämässä hauskaa. Viime kesä oli aika ikimuistoinen, mutta mitään en tunnu muistavan siitä.
Lokakuun alussa saapui Sanna tänne ja syyskuun vikapäivä olikin sitten meidän vika päivä Elephant and Castlen talossa. Suunnitelmana oli löytää kämppä ennen kun vuokrasopimus päättyy. Eipä mennyt ihan niinku piti tämäkään suunnitelma, ekat kaksi viikkoa syyskuusta vietettiin mun äidin serkun ja sen perheen kellarikerroksessa. Kahden viikon jälkeen etsittiin edelleen kämppää, tuloksetta. Kilpailu myös asuntomaailmassa on niin kovaa täällä, että mikäli et ole miljonääri kannattaisi ehkä alkaa etsimään sitä kämppää ainakin 3kk ennen kun vuokrasopimus nykyisessä loppuu!!!!! Tätähän me emme toki olleet ajatelleet. Pitää oppia kantapään kautta aina kaikki ;)
Lokakuun lopulla alkoi toivo loppuumaan meiltä kaikilta. 26.10 tais olla se päivä, kun päätettiin että mikäli mitään ei ilmaantuis sen päivän aikana ni varattais lentoliput takas Suomeen. Päätettiin mennä Pizza huttiin lounaalle ja pohtimaan niitä viimeisiä "oljenkorsia", joita ei siis käytännössä kyllä enää ollut. Yhtäkkii mun puhelin alkaa soimaan, soittaja on mun pomo, joten tietty mun on pakko vastata vaikka olinkin siinä just vetämässä pizzaa naamaan.
VIHDOINKIN meidän onni kääntyi! Mun pomojen omistama kämppä oli just vapautumassa ja me voitais vuokraa se vuoden sopimuksella.
Jätin tarkotuksella kaikki todella inhottavat muistot kertomatta, en oo viel siin vaihees että haluisin alkaa palaamaan noihin kodittomuus aikoihin yhtään tarkemmin. Ehkä sitten jossain vaiheessa.
28.10.2011 päästiin tähän missä edelleen ollaan.
Ai niin. Voisin ehkä nyt aloittaa kertomaan itselleni tästä elämästä täällä LONTOOSSA (YOOOO DAWWGGG). On niin paljon kerrottavaa ja niin paljon olen jo unohtanut, että en ehkä palaa joka ikiseen päivään, jonka olen täällä ehtinyt elää. Ehkä voisin muistella niitä ensimmäisiä päiviäni täällä.....(ennen kun alan muistelmoimaan, haluan muistuttaa itseäni, että lontoo oli siis jo ennestään tuttu kaupunki).....
8.6.2011
Muistan, että mua ei hirveesti jännittänyt tänne lähteminen, olin luultavasti käynyt läpi pahimmat ja suurimmat pelot/jännitykset/ikävät yms. jo kuukausia ennen. Lento tais lähtee joskus 6aikaa illalla Helsinki-Vantaan lentokentältä, saattajia (tää nyt kuulostaa taas joltain hautajaisilta) oli muutama. Tietty äiti ja Sulo, ystävistä Rahkis (Jenni R.) ja Laura. Muut kaverit olinkin "hyvästellyt" aikasemmin (pidettiin mm. "pienimuotoiset jäähyväisbileet kokoma baaris ja sieltä ilta jatkui Tivoliin). Paula ja Sini lähti mun seuraks tänne muutamaks päiväks.
No tässä vaiheessa on jo kulunut joitain päiviä/viikkoja.
Olin "asettunut taloksi" Elephant & Castleen (pahamaineinen alue etelä-lontoossa), aluks tuntui aika pelottavalta asua tuolla mutta alueeseen tottui aika nopeasti. Eikä se niin paha edes ole, after all the famous MOS (Ministry of Sound) is located in the heart of Elephant and Castle. Kuten jo mainitsinkin Lontoossa olin jo aikaisemmin käynyt (aika montakin kertaa), joten liikkuminen täällä ei ollut mitenkään erityisen vaikeaa. Duunipaikan ettiminen alkoi lähes heti, kun tänne saavuin. Ja kesäkuun lopulla aloitinkin vaatekaupassa Brick Lanella (Public Beware). Tunnen edelleen olevani aika onnekas ton duunin suhteen, moni joutuu duunia ettimään täältä vähintään pari kuukautta ennen kuin mitään saa varsinkin, jos vaatekauppaan haluaa. Tuntuu jotenkin tosi oudolt sanoo noin, koska oikeesti...en mä nyt varsinaisesti unelmoi(nut) työskentelystä missään rättikaupassa.
Mutta täällä työttömyys on kovin suuri ja voi sanoa olevansa aika onnekas, jos jotain duunia löytää (etenkin, kun olet ulkomaalainen).
Mitäs mä duunailin täällä?
Aika moni ystävä kävi moikkaamassa mua viime kesänä eli "yksin" en tuntenut olevani. Aina kun yks lähti takas Suomeen ni toinen tulikin melkeen heti perästä. Elokuussa Matu muutti tänne. Yhdessä käytiin aina ulkona ja pitämässä hauskaa. Viime kesä oli aika ikimuistoinen, mutta mitään en tunnu muistavan siitä.
Lokakuun alussa saapui Sanna tänne ja syyskuun vikapäivä olikin sitten meidän vika päivä Elephant and Castlen talossa. Suunnitelmana oli löytää kämppä ennen kun vuokrasopimus päättyy. Eipä mennyt ihan niinku piti tämäkään suunnitelma, ekat kaksi viikkoa syyskuusta vietettiin mun äidin serkun ja sen perheen kellarikerroksessa. Kahden viikon jälkeen etsittiin edelleen kämppää, tuloksetta. Kilpailu myös asuntomaailmassa on niin kovaa täällä, että mikäli et ole miljonääri kannattaisi ehkä alkaa etsimään sitä kämppää ainakin 3kk ennen kun vuokrasopimus nykyisessä loppuu!!!!! Tätähän me emme toki olleet ajatelleet. Pitää oppia kantapään kautta aina kaikki ;)
Lokakuun lopulla alkoi toivo loppuumaan meiltä kaikilta. 26.10 tais olla se päivä, kun päätettiin että mikäli mitään ei ilmaantuis sen päivän aikana ni varattais lentoliput takas Suomeen. Päätettiin mennä Pizza huttiin lounaalle ja pohtimaan niitä viimeisiä "oljenkorsia", joita ei siis käytännössä kyllä enää ollut. Yhtäkkii mun puhelin alkaa soimaan, soittaja on mun pomo, joten tietty mun on pakko vastata vaikka olinkin siinä just vetämässä pizzaa naamaan.
VIHDOINKIN meidän onni kääntyi! Mun pomojen omistama kämppä oli just vapautumassa ja me voitais vuokraa se vuoden sopimuksella.
Jätin tarkotuksella kaikki todella inhottavat muistot kertomatta, en oo viel siin vaihees että haluisin alkaa palaamaan noihin kodittomuus aikoihin yhtään tarkemmin. Ehkä sitten jossain vaiheessa.
28.10.2011 päästiin tähän missä edelleen ollaan.
ON BRICK LANE
Tässä on siis meidän pikku kämppä, sijainti E2 6HZ (BETHNAL GR/SHOREDITCH, EAST LONDON).
Mulla on runsaat 5min kävelymatkaa töihin.
Mutta palataanpa taas ajassa taaksepäin.
to be continued...
No comments:
Post a Comment